Päivi Kokko kertoo, miten agilitykoirakon yksilövalmennus on lähtenyt käyntiin Keron kanssa

Agilitykoirakon yksilövalmennus pyörähti alkuvuodesta käyntiin. Seuraamme kolmen koirakon kuulumisia blogissamme. Voit käydä tutustumassa kaikkiin koirakoihin tarkemmin täältä. Tällä kertaa kuulemme Päivin ja Keron kuulumisia.

Valmennus starttasi kokonaisvaltaisella alkukartoituksella

Agilitykoirakon yksilövalmennuksen alkukartoituksen tavoitteena oli hahmottaa yhdessä ”missä mennään ja mihin ollaan menossa”. Kokonaisvaltaisuus tarkoittaa valmennuksessa sitä, että pohditaan mm:

  • Ohjaajan ravitsemuksen, liikunnan, unen sekä levon ja kokonaiskuormituksen suhdetta
  • Ohjaajan fyysisen kunnon osa-alueita ja näkymistä agilityurheilijana tämän hetkisissä agilitysuorituksissa
  • Ohjaajan ajankäyttöä, resursseja, motivaatiota ja tavoitteita
  • Koiran fyysistä ja henkistä kokonaiskuormitusta
  • Koiran fyysisen kunnon osa-alueiden tämän hetkistä tasoa ja niiden näkymistä agilitysuorituksissa
  • Koiran muun liikunnan määrää ja ajoitusta suhteessa agilitytreeneihin
  • Pohditaan koirakon agilitykäsialaa sekä visiota siitä, minkälainen ohjaaja haluan olla ja miltä meidän tiimi näyttää

”Keron kanssa aloitettiin valmennus heti innokkaasti tekemällä sekä koiran että ohjaajan osalta alkukartoitus sekä täyttämällä liikuntapäiväkirjaa viikon ajalta. Liikuntapäiväkirjan pitämisestä oli ainakin se hyöty, että tuli konkreettisesti huomattua, miten lyhyiksi yöunet usein jäävät ja toisaalta sekin, että ollakseen agilitykoira Keron pitäisi ehkä kuitenkin saada vähän enemmän monipuolista liikuntaa. Puolustuksena voin mainita, että talossa oli tuolloin 3kk ikäinen bortsupentu, joka kyllä piti huolen Keron virikkeistämisestä ja liikuttamisesta aika hyvin.

Kuva Päivi Kokko

Helmikuun alussa tuli hommaan pientä takapakkia, koska päätinkin vielä hormonihuuruisen Keron kastraatioon. Luvassa oli siis oikeasti kunnon tauko, jotta koira voisi toipua rauhassa. Fyssari-Ullan käsittelyyn Kero pääsi parin viikon päästä operaatiosta. Siellä ero “vanhaan” Keroon oli jo huomattava, ja oli ilo nähdä, miten lunkisti Kero koko homman ja ylipäänsä olemisen otti.”

Agilitykoira Keron oheisharjoitteet

Niin ohjaajan kuin koiran oheisharjoitteet laaditaan yksilöllisesti alkukartoituksen, tavotteiden sekä tutkimisen jälkeen:

”Kero sai hyvät jumppaohjeet takajalkojen lihasvoiman ja kehonhallinnan parantamiseksi. Keron kanssa on kyllä jumppailtu säännöllisesti vuoden pari, mutta ilmeisesti olemme keskittyneet enemmän vain ns. kivoihin ja helppoihin juttuihin. Niinpä kannustaakseni itseäni seuraamaan tarkemmin, mitä Kero tekee ja milloin, piirtelin Ullan antamat ohjeet nopeasti luettavaan muotoon ja tein myös träkkerin, mihin merkkasin kotitehtäväksi saadut harjoitteet. Toki tekisimme muitakin jumppajuttuja, mutta koin itse tärkeäksi tässä vaiheessa seurata nimenomaan näitä tiettyjä harjoituksia ja niiden säännöllistä tekemistä.”

Keron harjoitteet nopeasti luettavassa muodossa Päivin ”Bullet Journalissa”:

Träkkeri treenien toteutumisen seurantaan Päivin ”Bullet Journalissa”:

Avaintekijä säännöllisen harjoittelun toteutuksessa on huolellinen suunnittelu. Harjoituspäiväkirjan pitäminen on erittäin toimiva keino treenien toteutumisen seurantaan. Päivi on hieno esimerkki siitä, kuinka hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Käytännön harjoitukset ja eläinfysioterapeutin kommentit

Videolla nähdään Keron seiso-maahan-seiso -jumppaliike. Eläinfysioterapeutti Ullan kommentit: ”Seiso-Maahan-Seiso liike tasapainotyyny takajalkojen alla on Kerolle uusi harjoite ja siihen nähden Kero tekee harjoitetta erinomaisella tekniikalla. Kerolla on taustalla monipuolista kehonhallintaharjoittelua, joka näkyy taitavana kehon käyttönä täysin uudessakin harjoitteessa. Harjoitteen tullessa Kerolle tutuksi, Kero oppii varmasti laskemaan takaosaa vielä hallitummin alas.”

Ohjaajan visiot ja tavoitteet pohdintaan

Agility on taitolaji, jossa koirakon saumaton yhteistyö ratkaisee. On tärkeää pysähtyä pohtimaan omaa visiota sekä tavotteita. Miten niitä kohti kuljetaan ja mikä on nykytilanne? Vaikka yksilövalmennuksessa paneudutaan nimenomaan koirakon oheisharjoitteluun, sitä ei irroteta ”pois” kokonaisuudesta.

”Vaikka Kero joutuikin pitämään heti alkajaisiksi kuukauden tauon, ja senkin jälkeen jatkamaan kuntoutuspuolella ennen kilpailuja, niin ehkä se oli kuitenkin hyvä tähän hetkeen. Koiranohjaajana sain hetken keskittyä kasvavan pennun kanssa puuhaamiseen, samalla sain miettiä omia visioita agilityohjaajana sekä sain Rosa-Marialta hyviä käytännön harjoitusvinkkejä omaan harjoitteluuni. Myös se, että pohdin läpi nykytilanteen hyviä ja huonoja puolia ja vastaavasti tavoitetilanteen hyviä ja huonoja puolia, oli valaisevaa.

Mielenkiinnolla jään odottelemaan sitä hetkeä (ja se on enää muutamien päivien päässä!), kun pääsen taas kunnolla treenaamaan Keron kanssa!”

Ja koska Keron toipuminen sujui niin hyvin:

”Keron toipuminen on ollut sen verran hyvää, että nyt voi aloittaa kuntokuurin kunnolla. Helpoin keino tähän oli mennä viikonlopuksi mökille, missä liikkuminen lisääntyi helposti ja vaivattomasti. Paljon vapaana liikkumista ja käytiin tekemässä treeniohjelman mukaiset mäkispurtitkin (tosin tehtiin vain yksi sarja näin alkuun).”

Suloinen Kero poseeraa. Kuva Päivi Kokko.

Päivi ja Kero kisaavat keväällä ja kauden päätavoite on agilityn SM-kilpailut Vantaalla kesäkuussa 2018.

Vastaa