Päivi Kokon kokemuksia yksilöllisestä fysiikkavalmennuksesta

Päivi ja Kero ovat olleet puoli vuotta agilitykoirakon yksilöllisessä fysiikkavalmennuksessa. Tässä artikkelissa pääset lukemaan Päivin ja Keron kuulumisia keväältä. Päivi on panostanut oheisharjoittelun toteutukseen ja oheisharjoittelusta onkin tullut sekä Päiville että Kerolle rutiinia. Hienoa työtä! Päästetään Päivi ääneen.

Päivin kokemuksia yksilöllisestä fysiikkavalmennuksesta

Keväällä aloitettu yksilöllinen valmennus alkaa olla lopuillaan, mikä tuntuu oudolta, sillä se on tarjonnut sopivaa oheisharjoittelua agilityharrastuksen tueksi sekä itselleni että koiralleni Kerolle.

Alkuvuodesta asettamani tavoitteet jakautuivat lähinnä omiin sekä yhteisiin tavoitteisiin. Kaipasin puuttuvaa palasta meille parhaan suorituksen saavuttamiseksi. Kaipasin myös rohkeutta luottaa koiraan ja antaa sen tehdä oma osuutensa radalla sen sijaan, että himmailen, varmistelen ja odottelen koiraa. Toivoin saavani omaan liikkumiseeni vinkkejä, joita voin hyödyntää Keron kanssa radalla. Keron osalta tavoitteena oli saada vauhdikkaita ja sujuvia suorituksia aikaan, joilla nousemme kolmosluokkaan. Homman pitäisi kuitenkin pysyä meille molemmille mielekkäänä ja mukavana. Konkreettinen tavoite oli osallistua kesäkuussa järjestettäviin agilityn SM-kisoihin.

Huhtikuussa tilanne näytti vielä hieman toivottomalta, sillä Kerolla oli takana kuntoutumista leikkauksesta ja ratatreenien puute selvästi näkyi kisasuorituksissa. Ensimmäinen starttimme leikkauksen jälkeen oli maaliskuun puolivälissä. Sitä ennen kisataukoa oli ehtinyt tulla jo neljän kuukauden verran. Huhtikuussa kävimme yksissä kisoissa, tällöin vielä maksikoirana. Meille onnenpotku taisi olla se, että huhtikuun mittaustilaisuudessa Kero mitattiin pikkumaksiksi rajatapauksena. Niinpä seuraavaan kilpailuun toukokuussa Kero pääsi osallistumaan pikkumaksina. Ja silloin kaikki osuikin nappiin, sillä teimme tuplanollatuloksen voitoilla ja nousimme kolmosiin! Arvattavasti olin hyvin tyytyväinen ja onnellinen siitä, miten asiat sutviutuivat näin.

Päivi ja Kero Agiråkissa

Touko- ja kesäkuussa kävimme ottamassa vähän tuntumaa kolmosten kisoissa ennen Vantaalla järjestettyjä SM-kisoja. Harmillisesti emme olleet mukana joukkuekilpailussa eikä meillä tähän hätään ehtinyt kertyä yksilökisoihin vaadittavia tuloksia. Sen sijaan kävimme fiilistelemässä isolla radalla juoksemista perjantain etkokisoissa. Tuloksilla ei juhlittu, mutta sitäkin hienompaa oli tehdä yhdessä rataa isolla baanalla ottaen huomioon, miten pitkän tien olemme ehtineet kulkea päästäksemme tähän. Kisailut Kero aloitti vasta 4-vuotiaana, ja 5,5-vuotiaana Kero nousi kolmosiin yhteensä 30 startilla.

Päivin ja Keron treenit toukokuulta

Yksilöllisen valmennuksen myötä sain hyviä työkaluja sekä itseni että Keron oheisharjoitteluun. Itselleni hyödyllisiä harjoituksia ovat olleet erilaiset variaatiot viivajuoksuista ja suunnanvaihtoharjoituksista. Kestävyysjuoksutaustaisena olen tottunut siihen, että tasaisesti taaperretaan pidempää matkaa ja esimerkiksi kiihdytysharjoituksissa on tuntemus ollut, että vauhtiin alkaa päästä vasta, kun itse harjoitus on ohi. Tähän on tullut parannusta nopeuteen ja räjähtyvyyteen painottuvissa fysiikkaharjoituksissa.

Fysiikkatreenien lisäksi suurta hyötyä on ollut kisaratojen tarkempi analysoiminen. Ei siis pelkästään mutuiluun pohjautuvaa “ihan ookoo” -mietiskelyä, vaan yhdessä Rosa-Marian kanssa keskusteltiin tarkemmin kisavideoiden pohjalta, millaista radoilla oli ohjaajan toiminta, millaista koiran osaaminen ja millaista koirakon yhteistyö. Analysoinnin pohjalta nousi esiin asioita, joita pystyin onnistuneesti hyödyntämään jo heti seuraavissa kisoissa (joissa siis nousu kolmosiin). Meille ehkä tärkeimpänä havaintona analyysin perusteella on ollut se, että teen 100%-ohjausvalinnat ja pidän itseluottamuksesta kiinni. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta itse tilanteessa se voi yllättäen ollakin hankalaa, jos näin ei ajattele.

Kuva: Päivi Kokko

Kerolla oli myös oma ohjelmansa oheisharjoittelulle. Viikottain teimme takajalkoja ja kehonhallintaa vahvistavia pieniä harjoituksia muutaman kerran viikkoon. Kero tykkäsi näistä älyttömästi, joten niitä oli hyvin motivoivaa tehdä joko aamu- tai iltaharjoituksina kotona sekä myös lajitreenien yhteydessä lämmittelyliikkeinä. Myös Ullan hoitokerroista oli varmasti hyötyä jumituksiin ja kireyksiin taipuvaiselle Kerolle.

Keron oheisharjoittelua huhtikuulta. Kuvannut Päivi Kokko

Vaikka valmennus päättyykin, aion jatkaa oheisharjoitteiden tekemistä. Niistä sai kivasti rutiinia ja ne toivat vaihtelevuutta. On aivan eri tavalla innostavaa tehdä itselle teknisesti haastavia lyhyitä suunnanvaihtoharjoituksia kuin vaikkapa lähteä pitkälle juoksulenkille. Tai että koiran jumppaliikkeillä on jokin selkeä tavoite, mihin niillä tähdätään ja mitä ne vahvistavat. Tai että kisatilanteessa uskaltaa luottaa itseensä ja koiraansa sen sijaan, että jää varmistelemaan ja sähläämään koiran eteen. On helppoa pysyä mukavuusalueella ja tehdä vain kivoja harjoituksia, mutta silloin helposti jää paitsi niistä onnistumisen ja itsensä ylittämisen tunteista ja kehittymisestä. “Magic happens when you step out of your comfort zone” pitänee siis varsin hyvin paikkansa.

Kuva: Päivi Kokko

Kirjoittanut Päivi Kokko

Vastaa